7/13/2015

Palazzo Pants

Lauantaiaamuna sain vihdoin tilaisuuden heittää ylleni nämä ihanat palazzo housut, joita olin hautonut jo pitkään vaatekaapissani. Päätimme lähteä Petterin kanssa Helsinkiin spontaanisti kuvauspaikkaa etsimään ja päädyimme lopulta Eiraan Huvilakadulle. Täytyy myöntää, että näin Espooseen kolme vuotta sitten muuttaneena olen Helsingissä Kampin ulkopuolella aivan eksyksissä. Siksi välillä onkin hyvä vain lähteä kävelemään ja katsoa mitä eteen sattuu :) Huvilakadulla rakastin sen upeita rakennuksia, joita löytyi joka sävyyn. Suomessa pitäisi ehdottomasti olla enemmän vaaleanpunaisia taloja!


Mitä tekisinkään ilman näitä rennon huolettomia, mutta ah niin tyylikkäitä housuja..!


Palazzo housut Bik Bok | Toppi Primark | Laukku Pariisista | Korot Bik Bok | Aurinkolasit River Island


Mukavaa maanantaita kaikille!

Bisous,
Ida Christine




7/12/2015

Magic Mike XXL


Tytöt... Valehtelematta voin sanoa teidän kaikkien puolesta, että tätä elokuvaa on odotettu. Ja pitkään. Magic Mike XXL on vihdoin täällä!!


Kävin katsomassa leffan viime perjantaina ja leffaseurakseni sain Ennin.♡


☆ 4/5 

Oikeastaan heti ensimmäisen Magic Miken nähtyäni odotin jo jatko-osaa, sillä ykkönen jätti jopa vähän kylmäksi. Leffa ei tuntunut etenevän, juoni oli mielestäni vähän sekava ja kuvakulmat/sävytys liian indie makuuni. Toisaalta, nämä voivat olla vain vanhoja mielikuviani, koska näin elokuvan viimeksi kun se ilmestyi vuonna 2012. Tämä toinen sen sijaan räjäytti potin! Hyvää huumoria ja lihaksikkaita miehiä, mitä muuta sitä elokuvalta voisi edes toivoa? No, ehkä juonikuvio olisi taas voinut olla hieman mielikuvituksekkaampi.

Elokuvasta itsestään täytyy vielä sen verran nostaa esiin, että oli hienoa huomata, ettei leffassa keikaillut vain mallin laihoja kaunottaria, vaan myös runsaita, lihavia ja kurvikkaita naisia (miten sen nyt kukin haluaa ilmaista). Se teki elokuvan katselusta mielekkäämpää. Musiikkiraita oli yhtenäinen ja sopi seksikkääseen tunnelmaan. Leffa oli kokonaisuudessaan rento ja hauska. Kaiken sen naurun ja vähäpukeisten miesten keskellä popcornit jäivät lähestulkoon syömättä, and I'm telling ya, se on jotain, mitä tälle popparihirmulle harvoin tapahtuu! Lopussa Channing Tatumin katse antaa vihiä, että lisää on luvassa... Ja sehän passaa!


Bisous,
Ida Christine





7/09/2015

Daisy Nails




Aamulla vielä auringon paistaessa kävelimme Jallun kanssa päivänkakkarapuskien ohi ja innostuin heti ajatuksesta katsella näitä iloisia kukkasia myös kynsilläni. Olen kerran aikaisemmin kokeillut tätä manikyyriä ja todennut, ettei varmasti ole helpompaa tapaa saada aikaan kesäiset kukkakynnet! Mustalla pohjalla päivänkakkarat pomppaavat parhaiten, mutta sopivan hillitysti esiin. Lisäksi nämä luonnonläheiset kynnet sopivat loistavasti kauden hippivillitykseen.
Tässä lyhyt tutoriaali. :)


Kääyttämäni lakat:
Rimmel 60 Seconds Black Out 800
Essie Blanc
Mavala Minute Quick Finish
Gina Tricot Aspen Gold 17



Aloita levittämällä kynsille aluslakkaa. Pohjusta ne sitten kahteen kertaan mustalla kynsilakalla. Varmista että kynnet ovat täysin kuivuneet, ennen kuin alat tekemään kukan valkoisia terälehtiä. Käytä apuna hammastikkua tms. Terälehtien kuivuttua paina kukkien keskiosaan pienet pisteet keltaisella lakalla. Tee jokainen kynsi hieman erilaiseksi, äläkä anna kukkien hallita kokonaisuutta! Kynsien kuivuttua levitä päällyslakka ja voilà!

 

Kukkien tuoksuista loppuviikkoa kaikille!

Bisous,
Ida Christine





7/08/2015

Oh Summer Days

Työt. Kirjoitukset. Suomen kesä. Siinä kolme suurinta syytä miksi en ole lähiaikoina ollut niin aktiivisesti postaamassa. Lukeminen stressaa ja tuntuu että päivät kuluvat ja kesä ehtii loppua ennen kuin se alkoikaan! No, jotain positiivista: Magic Mike XXL on vihdoin tullut elokuviin. En aio valehdella, sillä tätä on odotettu ja kauan. Lisäksi mikäli säät jatkuvat näin kurjina, leffassa käynti saattaa olla mielentilalleni juuri sopiva aktiviteetti.

Valitus sikseen - vielä on kesää jäljellä! Ja vaikkei kauniita päiviä tulisikaan, ainahan voin lukea kirjoituksiin altaan reunalla drinkkiä siemaillen... Parin viikon päästä Espanja kutsuu! ;) Ah, ainakin siellä saan taatusti nauttia auringon lämmöstä. Sitä odotellessa otetaan hyppy viime viikon perjantaihin, jonka vietimme Petterin kanssa Stadikalla rentoutuen.

Shades on point. Babe



Lopuksi vielä parit tsemppiquotet kaikille samassa veneessä oleville syksyn kirjoittajille. You can do it!

Bisous,
Ida Christine