5/30/2016

Blood Orange


Viime postauksessa mainitsemani "viimeinen koitos" ei sitten osoittautunutkaan viimeiseksi, sillä sain kuin sainkin kutsun vielä yhteen valintakokeeseen. Siksi sekä blogin että YouTube-kanavan puolella on viime viikkoina ollut hiljaista. Nyt olen kuitenkin taas päättänyt ottaa ohjat käsiini ja luvassa on paljon muutoksia niin blogin ulkoasun kuin sisällön suhteen. Odotan itsekin innolla pääseväni vauhtiin heti yo-juhlien jälkeen! Tässä vähän esimakua juhlapäivän asusta. Toivottavasti nämä räväkät partnerit eivät varasta liikaa huomiota itse avainasusteelta valkolakilta, haha.



Heels Zara 


P.S. Nämä kengät ovat vasta toinen Zaran ostos elämäni aikana, voitteko kuvitella!? Tähän mennessä molempien vaatekappaleiden värinä on ollut punainen. Mitä mieltä olette, pitäisikö jatkaa samalla värikoodilla jatkossakin? ;)


Bisous,
Ida Christine

5/14/2016

Bloom Baby

Kirsikankukat kertoivat että kevät on vihdoin täällä! Tuntuu kuin koko luonto olisi puhjennut kukkaan vain muutamassa päivässä, kun lämpötilatkin ovat olleet muutamaan otteeseen jo ihan hellelukemissa. Kesä 2016, täältä tullaan!! Pääsykokeiden lomassa ajatukseni harhailivat kuvauskohteideni listalla jo vuoden päivät siintäneessä Roihuvuoren kirsikkapuistossa. Viimeisen koitoksen jälkeen paloin halusta nähdä kaikki ne kauniit kukat ja ylipäätään auringon valon - neljä viikkoa lukemista neljän seinän sisällä muiden julkaistessa kuvia aurinkoisilta terasseilta meinasi hajottaa pääni hahah.


Off-the-shoulder Top Orsay
Faux Suede Skirt 2hand
Denim Jacket 2hand
Shoes Nilson Shoes
Sunnies Glitter



Kuinka ihana onkaan tuo off-shoulder toppi, jonka bongasin Orsay-nimisestä kaupasta!? En ollut liikkeestä ennen kuullutkaan, mutta sen verran siihen ihastuin, että poikkean varmasti ostamassa sieltä muutamia [lue: pari kassillista] uusia kesävetimiä Wienin matkaamme varten. Kesän pläänit alkavat pikkuhiljaa olla kasassa, enkä malta odottaa näkeväni vieraspaikkakuntalaisia ystäviäni! Vaan ainoa ongelma taitaa olla ajan puute - miksi Suomen kesä on niin lyhyt!? Täytyykin siis nauttia siitä entistä enemmän ja ottaa kaikki ilo irti!


Onko teillä, rakkaat lukijani, jo kesän suunnitelmat selvillä? Kertokaa kommenteissa! :)



Bisous,
Ida Christine